“Haloo, kuuleeko metsä?” on installaatio, joka kutsuu tutkimaan metsässä tapahtuvaa vuorovaikutusta ja viestintää, avaten samalla mahdollisuuden pohtia suhdettamme luontoon ja teknologiaan.
Metsä on meille kaikille tuttu, mutta samalla salaperäinen paikka, josta voi aina löytää uutta. Elämä kuhisee monella tasolla aina maaperästä puiden latvoihin asti. Iso osa metsässä tapahtuvasta kasvien, eläinten, sienten ja pikkueliöiden välisestä vuorovaikutuksesta jää meiltä kuitenkin huomaamatta. Samaan aikaan sähköisestä viestinnästä on tullut erottamaton osa päivittäistä elämäämme. Olemme monin tavoin yhteydessä toisiin ihmisiin, mutta minkälaista olisi soittaa metsään? Voisimmeko ottaa yhteyttä siellä oleviin otuksiin ja viestintäverkostoihin?
“Haloo, kuuleeko metsä?” kutsuu soittamaan rakennetun metsämaiseman asukkaille, avaten samalla mahdollisuuden pohtia suhdettamme luontoon ja teknologiaan. Veivaamalla numeron (0-9) vanhanaikaisella numerovalitsimella pääset seuraamaan erilaisia mikrotapahtumia äänen, valon ja liikkeen muodossa. Esimerkiksi suolla verkkokaapelin kanssa risteytynyt kihokki houkuttelee ötököitä ja maaperässä välkkyvät valokuituiset sienirihmastot – tai ehkä löydät ihan omanlaisiasi hahmoja ja tarinoita maisemasta.
Teoksen on tehnyt Berliinissä asuva taiteilija Kati Hyyppä. Seinälle ripustettujen metsäelementtien keskeisenä rakennusmateriaalina on käytetty taiteilijan kotikaupungin kaduilta kerättyjä esineitä sekä vanhentunutta viestintäteknologiaa kuten lankapuhelimia ja kännykän kuoria. Löydetyt esineet ovat muodostuneet osaksi metsämaisemaa, tuoden sinne omat ominaispiirteensä. Arvoitukseksi jää, onko luonto ottanut ylivallan romusta vai romu luonnosta?
Teoksen toteutuksessa lähtökohtana ovat olleet materian kiertokulun mahdollistaminen ja korjattavuus. Kun teoksen elämänkaari jonain päivänä saapuu tiensä päähän, voidaan se purkaaa atomeihinsa. Näin materiaalit jatkavat toivottavasti elämäänsä seuraavissa projekteissa, osana luovaa kiertokulkua.
Tältä sivulta löytyy tarinoita teoksen toteutuksesta sekä metsäelementtien hahmoista. Kannustamme kuitenkin lämpimästi etsimään omanlaisiasi otuksia maisemasta!
Rakennusmateriaalit
Teoksen innoittajana ovat toimineet Ruotsin armeijan vanhat kenttäpuhelimen numerovalitsimet, jotka löysivät Lasten kiertonäyttelyn myötä paikkansa rauhanomaisessa ympäristössä. Niiden ulkomuoto ja mekaniikka muistuttavat meitä matkapuhelimia edeltävästä ajasta, jolloin veivasimme numeroita ja selasimme niin paksuja puhelinluetteloita että niiden päällä pystyi istumaan.
Teoksen maisemat ja hahmot ovat muovautuneet pitkälti löydettyjen esineiden pohjalta. Taiteilija on kerännyt kevät-kesällä 2020 teosta varten erilaisia tavaroita työhuonekotinsa lähialueelta itäisestä Berliinistä. Paikallisilla on tapana jättää jalkakäytävälle, ovensuuhun tai ikkunalaudalle laatikoita, joissa lukee “Zu verschenken” eli “Lahjoitetaan”. Niistä löytyy melkein mitä tahansa kodin pientavaraa kuten astioita, koriste-esineitä, leluja, kirjoja ja vaatetusta. Koronakeväänä ihmiset vaikuttivat tehneen tavallista perusteellisemman kevätsiivouksen.
Solu
Teosta ohjaa keskusmoduuli nimeltään “Solu”. Tämä elämän peruselementti lukee mikro-ohjaimen avulla numerovalitsimilla veivatut numerot ja välittää ne metsäelementeille. Se huolehtii myös energian toimittamisesta. Solun keskellä oleva punainen “tuma” näyttää veivatun numeron. Tuma löytyi kadulle hylätystä jättitelkkarista ja sen ympärillä kelluvat “soluorganellit” ovat peräisin vanhasta kuulapelistä. Vihreät pikku-LED:it kertovat sulakkeiden olevan kunnossa.
Suo
Suon ankarissa kasvuolosuhteissa viihtyy rahkasammal, joka on neulottu naapuruston käsityökerhon lahjoittamista langanlopuista. Suohon on aikojen saatossa uponnut useampikin retkeilijältä pudonnut vanhanmallinen Nokian kännykkä. Näihin voi soittaa valitsemalla numeron kolme (3). Luurien pohjana ovat toimineet taiteilijan äidin vanhat Nokia 5110:n värikuoret. Ne ovat menneet kosteudesta iloisesti sekaisin ja epävireeseen.
Veivaamalla numeron kuusi (6) voi myös soittaa kihokin kanssa risteytyneelle verkkokaapelirykelmälle, jonka lumoava säihke on houkutellut paikalle pahaa aavistamattomia pikkuötököitä. Verkkokaapelit löytyivät elektroniikkajätelaarista ja niihin sopivat liittimet kadulta palasina olevan pöytätietokoneen vierestä. Pikkuötökät ovat puolestaan peräisin Itä-Saksan ajoilta taiteilijan naapurin, Günterin, elektroniikka-askartelulaatikosta.
Kangasmetsä
Kangasmetsässä kasvaa virkattua mustikkaa ja mänty. Mänty koostuu lähipuistosta löytyneestä karahkasta ja kävyistä sekä vanhan lattiaharjan sukasista. Rauhallisesta ensivaikutelmasta huolimatta meneillään on suuri draama. Mänty, jolle voi soittaa numeroon kahdeksan (8), on joutunut mikro-ohjainkuoriaisten hyökkäyksen kohteeksi. Puolustautuakseen se alkaa erittää sekalaisten LED:ien kokoelmasta syntynyttä kellertävää pihkaa. Myös neulasista huokuu vihertäviä kemiallisia signaaleja, jotka kenties kutsuvat kuoriaisten vihollisia luokseen rikkinäisen lasermiekan säestyksellä.
Varpukerroksessa, mustikoiden ja reitittimen palasten keskellä imuripäät ovat myös varuillaan hyvästä suojavärityksestään huolimatta. He ajautuivat siivouskomeron ulkopuoliseen maailmaan kevätsiivouksesta luultavasti tarpeekseen saaneen omistajan hylättyä heidät ikkunalaudalle Berliinin Gubener Straßella. Imuripäät skannaavat rauhattomina uutta, tuntematonta ympäristöään ja heille voi soittaa numeroon neljä (4).
Maaperä
Maassa kasvaa suurehko, vaaleanruskea sieni, ujopaksukas. Tämä hylätystä vauvan tuutulelusta, pitkulaisesta purnukasta ja valokuidusta koostuva kantasieniin kuuluva laji on ulkonäöltään varsin vaatimaton, eikä herätä huomiota karikkeen seassa. Soittamalla numeroon yhdeksän (9) käy kuitenkin ilmi, että ujopaksukas on täynnä toimintaa. Hatussa mellastavat sienisääsken toukat ja maanalaisessa rihmastossa suhahtelevat kemialliset signaalit. Rihmaston ympärillä käy myös vilske kun kytkinkarhukaiset, nappulasiirat ja vastuseliöt etsivät ravintoa ja varovat tulemasta syödyiksi.
Suurennuslasin avulla voi nähdä, että paikalle ovat eksyneet myös lasertulostimen paperinohjaimesta peräisin olevat kaverukset RM1-4685 ja RM1-4686, joille voi soittaa numeroon kaksi (2). Vastassa ovat kuitenkin äkeät vihreänhohtoiset sukkulamadot, jotka eivät pidä tunkeilijoista. Seurueiden välille syntyykin melkoinen sanaharkka, mutta kuka söi lopulta kenet jää arvoitukseksi.
Lehto
Keväisessä lehdossa auringon lämmittävät säteet ovat innoittaneet tammenterhon itämään. Kun verso kurkottaa kohti valoa, hyvämuistinen vanhasta saapastelineestä ja kauko-ohjaimesta rakennettu orava saa ahaa-elämyksen. Mieleen ilmaantuu muisto jemmatusta herkkupalasta. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä. Terho elää jo uutta elämänvaihettaan valko- ja sinivuokkojen keskellä kasvaakseen jonain päivänä yhtä komeaksi tammipuuksi kuin vanhempansa. Versolle ja oravalle voi soittaa numeroon viisi (5).
Toisaalta lehdosta kuuluu äänekäs sirkutus. Luurikerttusen vastakuoriutuneet pistokepäiset jälkeläiset ovat aina nälissään ja kurkottelevat ahnaasti puhelinpesästään johtojen seasta. Lintuemo on lähes uuvuksissa, sillä olihan tuon hienon pesän rakentaminen melkoinen urakka jo itsessään. Työntäytteisestä arjestaan huolimatta lennokkisiipinen kerttunen hoitaa poikasiaan peräänantamattomalla sitkeydellä ja lurittaa kuuluvasti, jotta lajitoveritkin tietävät missä mennään. Kerttusten laulua voi kuunnella soittamalla numeroon yksi (1).
Kallio
Olemme kalkkipitoisella kalliolla, monimuotoisten jäkälien keskellä. Sieniosakkaiden ja leväkumppanien tiivis yhteiselo vaikuttaa varsin verkkaiselta, kasvavathan ne vain millin tai pari vuodessa. Jos kuitenkin muutamme aikaperspektiiviämme ja soitamme numeroon (7), pääsemme todistamaan jäkälien tanssikarkeloita pyörivällä alustalla. Lentääkö tämä vauvan tuutulelusta peräisin oleva alus avaruuteen? Sitä emme tiedä, mutta kosmista säteilyä äärioloissa selviytyvät jäkälät eivät ainakaan pelkää.
Soittamalla numeroon nolla (0) pääsemme myös seuraamaan itiöiden vapautusta valoshown muodossa. Erilaiset pikkuotukset ovat tulleet seuraamaan kuinka lelukukista ja vanhoista LED-lampuista koostuvat suuret itiömaljat hehkuvat uutta elämää. Mukana menossa ovat myös vanhan modeemin pintaan juurtumahapsineen kiinnittyneet välkkyvät, salaperäiset harmajaiset, joiden laji on meille vielä toistaiseksi tuntematon.
Prismalamppu
Teosta valaisee myös Prismalamppu, jonka keskiössä on ison, vanhan projektorin uumenista löytynyt kuutiohtava lasiprisma (engl. dichroic prism). Tämä optinen kapistus hajottaa lampun valkoista valoa ainesosiinsa siten, että näemme eri värejä. Prismalamppu luo tunnelmaa metsäelementeille ja muistuttaa meitä valoenergian tärkeydestä kasveille.
Kiitokset
Taiteilija kiittää lämpimästi Käsityökoulu Robottia, Lasten kulttuurikeskus Auroraa sekä Taiteen edistämiskeskusta projektin mahdollistamisesta. Erityiset kiitokset kuuluvat myös taiteilijan kumppanille Niklakselle avusta teoksen toteutuksessa sekä näyttelyn tuottajalle Sara Milazzolle mainiosta yhteistyöstä ja taiteilijan äidille Pirjolle mahtavien tyynyjen tekemisestä näyttelytilaan. Suurkiitokset myös kirjoja luontokirjastoomme lahjoittaneille Gummerukselle ja Otavalle sekä In the yarn gardenille hienosta tammenlehtien virkkuumallista.
