Mikä Meta-Boxi?
Meta-Boxi on luovan ohjelmoinnin työkalupakki, jonka kirjastot voivat lainata käyttöönsä Turun ja Helsingin seudulla. Työkalupakkia voi hyödyntää esimerkiksi kirjastojen ohjelmointi-teemaisten tapahtumien järjestämiseen tai tarjotasellaisenaan kirjaston lapsille, nuorille ja muille kirjaston käyttäjille mahdollisuutta tutustua ohjelmointiin itsenäisesti.
Keräämme vuoden 2018 aikana käyttäjäkokemuksia Meta-Boxin jatkokehittämiseen.
TEHTÄVÄT
Meta-boxi -työkalupakin tarvikkeiden käyttämisen tueksi löydätte ohjeita ja tehtäviä tältä sivustolta. Meta-Boxi sivuston tehtävät ovat kaikkien, myös kirjaston ulkopuolisten, käyttäjien hyödynnettävissä. Ohjelmointipakki on kuitenkin tarkoitettu kirjastojen sisäiseen käyttöön. Tehtäviin liittyvät osat, laitteet ja ohjelmat on kuitenkin kaikkien hankittavissa.
Tehtäviä voi soveltaa ja tehdä missä järjestyksessä vain, mutta suosittelemme aloittamaan Arduino-mikrokontrollerin alkeista seuraten ledin vilkuttamiseen, mikäli aihepiiri on täysin uusi. Voit tehdä ohjelmointitehtävät joko Arduinon tekstipohjaisella ohjelmoinnilla tai Snap4Arduinon graafisessa ohjelmointiympäristössä. Ohjelmat on jo asennettu valmiiksi Meta-Boxi -työkalupakin tietokoneisiin, mutta jos haluat asentaa ohjelmat muille koneille löydät ohjeet täältä: Arduino-ohjelmointiympäristön asentaminen, Snap4Arduinon asentaminen. Huomaathan että Snap4Arduino vaatii toimiakseen myös Arduino ohjelmointiympäristön asentamisen. Arduino ja Snap4Arduino ovat tarkoitettu fyysisten laitteiden ohjelmointia varten. Jos haluat niin voit myös kokeilla suoraan graafisten käyttöliittymien ohjelmointia pelkällä tietokoneella Processing -ohjelmointiympäristössä. Aloita tällöintekemällä ensimmäinen Processing-tehtävä. Ohjeet Processingin asentamiseen omille koneille löytyy täältä.
Mielikuvitus lentoon! Voitte vapaasti yhdistää Meta-Boxin komponetteihin esimerkiksi askartelutarvikkeita tai vaikkapa keksiä tarinoita ohjelmointitehtävien ympärille! Minkälaisen liikkuvan tai vilkkuvan kojeen tai saatte rakennettua?
Elektroniikan osien tai perma-proto levyjen hajoamista ei tarvitse pelätä. Hajonneiden tai kadonneiden osien tilalle toimitetaan uudet.
Tehtäviin tarvittavien ohjelmien asennusohjeet löydät täältä:
HUOMAATHAN ETTÄ TARVITSET TIETOKONEEN KAIKKIIN TEHTÄVIIN!
META-BOXI OHJELMOINTIPAKIN SISÄLTÖ
- 3 x kannettava tietokone virtalähteineen, joissa tarvittavat ohjelmistot (Arduino, Snap4Arduino, Processing)
- Komponentti-pakkaus, missä kaikki tarvittavat elektroniikan osat tehtävien tekemiseen
- 4,7 kOhmin vastuksia
- Hiilikalvovastus
- 330 ohmin vastuksia
- Hiilikalvovastus
- 10 kOhmin vastuksia
- Hiilikalvovastus
- 220 ohmin vastuksia
- Hiilikalvovastus
- Valovastuksia
- Ledejä
- Painokytkimiä
- BD139 transistoreita
- Kirjasinnäyttöjä (seven segment display)
- Diodeja
- PIR-liikesensoreita
- DC-moottoreita
- Mikroservomoottoreita SG90
- Arduino-mikrokontrollereita
- 4,7 kOhmin vastuksia
- Perma-proto kytkentälevymallit havainnollistamaan tehtävien kytkentöjä
- 3kpl yhdistettyjä Arduino-mikrokontrolleri + koekytkentälevyjä
- 3kpl USB a-b -kaapeleita
Tehtäviin tarvittavat osat on ostettavissa elektroniikkaliikkeistä tai internetistä.
VARAUS
Kirjastot voivat varata Meta-Boxin käyttöönsä Turun ja Helsingin seudulla. Lisätiedot, varauskalenterin ja lisätiedot varaukseen liittyen löydätte Varaus-sivulta.
BLOGI
Keräämme Meta-Boxin käyttäjäkokemuksia ja sovelluksia Blogi-osioon inspiroimaan ja innostamaan muita järjestämään luovan ohjelmoinnin tapahtumia. Ohjeet blogin kirjoittamiseen löydät Blogi-sivulta.
LINKKEJÄ
Voitte tutustua elektroniikan perusteisiin, elektroniseen askarteluun ja ohjelmoinnin alkeisiin myös Käsityökoulu Robotin aiemmissa oppaissa:
Voitte etsiä lisätietoja ja ideoita jatkotyöskentelyyn Meta-Boxissa käytettyjen ohjelmistojen kotisivuilta:
Meta-Boxia on kehitetty Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.