Shazam!

Ilmoittautuminen Käsityökoulu Robotin lukuvuodelle 2016-2017 on avautunut. Ryhmistä on vapautunut muutamia paikkoja, jotka täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Eri toimipisteiden opetusryhmiin pääsee ilmoittautumaan alla olevien linkkien kautta.

Käsityökoulu Robotti on vuodesta 2012 perustettu lasten ja nuorten elektronisen taiteen koulu. Tavoitteenamme on kannustaa oppilaita oppia ymmärtämään elektronista ja ohjelmoitua ympäristömme ja ottamaan se haltuun rohkeasti ja luovasti. Opetuksen sisältöjä ovat ohjelmointi ja elektroninen rakentaminen, joita lähestymme ikäkausille ja oppilaan omaa osaamista tukevilla menetelmillä tutkivan ja yhteisöllisen oppimisen kautta. Opettajakuntaamme kuuluu värikäs joukko taidekasvattajia, käsityönopettajia ja taiteilijoita, jotka kannustavat ja innostavat omaan luovaan kokeiluun!

 

Aikataulu: Syyslukukausi 2016 (Viikot 35-50)  & kevätlukukausi 2017 (Viikot 3-18).

14 opetuskertaa lukukaudessa. Lukukauden tauoista ja lomista ilmoitetaan ryhmäkohtaisesti.

Hinta: 240€/lukukausi. Opetuksessa käytettävät materiaalit sekä vakuutukset sisältyvät ilmoitettuun kurssimaksuun.

 

Ikäryhmät on jaoteltu perusopetuksen luokkajaon mukaan. Teemme ryhmien muodostamisessa tapauskohtaisia joustoja.

 

Käsityökoulu Robotti – Espoo

Lastenkulttuurikeskus Pikku-Aurora, Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

 

Tiistaisin 18.00-19.30 1-2lk.

Opettaja: Roi Ruuskanen

Huom! Ryhmään otetaan myös aloittelevia 3. luokkalaisia.

 

Keskiviikkoisin 18.00-19.30 3.-6lk. – Ryhmä 1 – – RYHMÄ TÄYNNÄ, JONOON VOI ILMOITTAUTUA

Opettaja: Felix Bade.

Huom! Ryhmään voivat hakea myös yläkouluikäiset oppilaat.

 

Torstaisin 18.00-19.30 3.-6lk – Ryhmä 2 – RYHMÄ TÄYNNÄ, JONOON VOI ILMOITTAUTUA

Opettaja: Harri Vähänissi

 

ILMOITTAUDU ESPOON RYHMIIN TÄMÄN LINKIN KAUTTA

 

Käsityökoulu Robotti – Turku

Manillan kuvataidekeskus, Itäinen Rantakatu 64, 20810 Turku

 

Maanantaisin 16.30-18.00 1.-2lk.

Opettaja: Iiro Tujula

 

Maanantaisin 18.30-20.00 3.-6lk.

Opettaja: Iiro Tujula

 

ILMOITTAUDU TURUN RYHMIIN TÄMÄN LINKIN KAUTTA

 

Käsityökoulu Robotti – Helsinki

Arabian peruskoulu, Berliininkatu 4, 00560 Helsinki

 

Tiistaisin klo 18.00-19.30 – 7.-9lk.

Opettaja: Heikki Pullo

Huom! Ryhmään voi hakea myös 5.-6l -luokkalaiset oppilaat.

 

ILMOITTAUDU HELSINGIN RYHMÄÄN TÄMÄN LINKIN KAUTTA

 

Lisätietoja:

Roi Ruuskanen

roi (a) kasityokoulurobotti . fi

puh.0442646006

 

IMG_1065[:]